Agility: valssi, niisto, hetsaus, häh?!?

Tiistaina oli agility-reenit ja meni taas ihan niin kuin pitikin. Valmentaja on muutaman kerran jo puhunut ihan ääneen että tehtäviä voidaan vaikeuttaa ja ollaan taas päästy radan makuun.

Viime kesän ensimmäisiä reenejä. Aikamoista sähläämistä

Uusia termejä on vilissyt ja ohjaajan (eli minun) tekemiseen päästy puuttumaan.  Romun tekee jo niin hyvin, että valmentaja on päässyt ohjaamaan minua ja sitä miten minä ohjaan koiraa.

Tähtihetkiä. Voitteko kuvitella ettei Romu tiennyt mitä estettä hypätä?

Aluksi ajattelin että valmentaja puhui vaikeuttamisella vaikeampia reittejä, mutta isoin juttu ikinä oli viime treeneissä se, että Romu pystyi suorittamaan kanssani radan vaikka tilassa oli muita koiria.  Se oli minulle niin iso juttu, että meinasi itku tulla. Siihen oli hyvä lopettaa siltä päivältä.

Uskaltaa ehkä jo ääneen sanoa, että joskus me startataan kisoissa ihan oikeasti.

Eläintenhoitaja opinnot: Tuttu homma, eri eläin.

Koulun alusta asti odotin malttamattamona keritsemistä. Ehkä siksi, että pidän lampaista ja koirien trimmaamisesta. Lisäksi olen katsonut ahkerasti McLeodin tyttäriä jossa siis lampaita keritään ja madotetaan jatkuvasti.

Koululla keritsemistapoja tuntui olevan yhtä paljon kuin opettajia. Keritsemisen voi tehdä telineessä tai lampaan ollessa seisaallaan tai lampaan ollessa pyllyllään. 

Ammattilaiset keritsevät lampaan ollessa pyllyllään. Lammas kaadetaan ja sen etupää nostetaan omaan syliin. Lammas yleensä luovuttaa ja antaa hoitaa homman loppuun. Varsinkin jos homma on jo tuttu. Tällä tekniikalla keritseminen aloitetaan lampaan vatsasta. Esin keritsimellä ajetaan villa pois keskeltä vatsaa.  Sen jälkeen villaa keritä vatsasta kohti selkää.  Koko keritsemisen ajan on varottava utareita ja sukuelimiä.

Kuva on hiukan brutaali. Pahoittelen. Itse tein.

Villa täytyisi irrota levynä ja mahdollisimman pitkänä. Lisäksi villaa ei saa kiristää kädellä, sillä on vaarana että iho nousee ja keritsimellä leikataan ihoon. Keritsimeen tulee lisätä muutaman minuutin välein oljyä ja sitä voi joutua puhdistamaan riippuen lampaan villan rasvaisuudesta.

Toinen vaihtoehto on keritä lammas seisaallaan. Tässä tapauksessa eläin on hyvä laittaa kiinni riimusta. Keritseminen aloitetaan sä'än kohdalta (säkä on etujalkojen yläpuolella oleva kohta jossa selkä loppuu ja niska alkaa). Parhaiten homma onnistuu kun laittaa lampaan niskan jalkojen väliin ja pitää eläintä jaloilla paikallaan.

Ensin tehdään taas alku selän yli ja sen jälkeen villa keritään selänpäältä kohti mahan alustaa. Villa kannattaa keritä niin pitkällä vatsan alle kuin mahdollista. Takapäätä tuskin saa kerittyä kus itse pitää lammasta jaloilla paikallaan joten seuraava paikka josta lampaan saa hyvin jaloilla kiinni on lantio. Siitä onkin sitten hyvä keritä yläpuoli lampaasta loppuun. Osa takapään villasta saattaa olla ja mitä toden näiköisemmin onkin likaista. Likainen villa olisi hyvä erotella jo tässä vaiheessa erilleen puhtaasta villasta. Puhdas villa lähtee kehräämöön ja likainen menee lantalaan.

Niskan keritseminen onnistuu joko pitämällä lammasta riimusta tai laittamalla lampaan pää jalkojen väliin. Muistuttaisin että on myös mukavaa jos lampaalta ajetaan pää ja posket. Kuka itse haluasi Lincoln pulsarit ja afron samaan aikaan?
Olethan  v a r o v a i n e n, lammas tarvitsee silmiään ja korviaan.

Lopuksi lammas käännetään selälleen syliin(niin kuin ammattilaiset tekee alusta asti) ja keritään vatsan alunen.

Kolmas vaihtoehto on keritä telineessä. Itse keritseminen tapahtuu samassa järjestyksessä, paitsi että niska voidaan keriä heti ensimmäisenä. Telineen hyvä puoli on ettei se rasita keritsijää niin paljoa kuin muut vaihtoehdot. Ensimmäinen ja toinen vaihtoehto rasittaa kovasti selkää ja ammattilaisille onkin kehitetty keritsin tukia. Tavallinen tuki on keinu joka asetetaan rinnalle, käsien alle. Tämä helpottaa hieman selän työtä.

Keritty lammas.

Joku Uusi-Seelantilainen nainen keritsee 507 lammasta kahdeksassa tunnissa eli n. 63 lammasta tunnissa eli yksi lammas per minuutti. Huh, mulla meni tunti, yhdessä lampaassa.

Navetta: voiton puolella.

Pakolliset 200 tuntia navettaa alkaa pikku hiljaa käymään vähiin. Ensimmäinen vuosi alkaa olla puolessa. Toisaalta olen kamalan iloinen, että pakolliset tunnit alkaa olla kerättynä, pääsee sitten seuraavat puolivuotta helpommalla. Toisaalta hiukan harmittaa, että kohta ne on ohi. Koulun navetalla on ollut mukava olla.

Nyt takana on 3 pv puristus navetalla ja paljon on taas tapahtunut. Opin mm. lypsämään. Hetkinen? Eikös tätä olla koko syksy tehty? No juu, on on, mutta mulla on ollut ihan hirmuisesti hankaluuksia. Muutamalla niksillä ja luovuudella löysin minulle luontevan tavan laittaa lypsimet. Koulun lehmät on pieniä suomalaisia ja vetimet on alhaalla. Lattian ja tissien välissä voi olla juuri sen verran tilaa että lypsin mahtuu olemaan. Kun jossain vaiheessa pääsen lypsämään isompia lehmiä, siis niitä varsinaisia tuotantolehmiä, uskon että uudella tekniikalla ei ole enää merkitystä. Niillä kun korkeutta voi olla 180cm, niin on vetimetkin hiukan ylempänä.

Kuulostaako typerältä? Että käyttää nyt noin paljon energiaa ja ajatuksia johonkin tuollaiseen?
 Navetalla on tärkeää, että kaikki työt tehdää nopeasti ja voimia säästäen. Sen vuoksi näin alussa on tärkeää löytää itselle luonteva tapa tehdä jotta myöhemmin voi olla "sairaan nopee".

Navetassa pääsin myös antamaan piikin lihakseen. Sen voi siis laittaa kaulaan tai lapaan ja ennen ruiskeen antamista täytyy varmistaa ettei neula ole suonessa.

Keskiiviikkona ja torstaina oli vielä mittalypsyt. Tällä kertaa kyseessä ei ollut virallinen mittalypsy joka ilmoitetaan meijerille vaan omaan tarkoitukseen tehty mittalypsy. Mittalypsyn avulla voidaan päätellä saako lehmä tarpeeksi ravintoaineita ja tätä apuna käyttäen voidaan suunnitella ruokintaa. Mittalypsyssä, lypsimeen tulee lisäosa joka mittaa maidon litroissa, muuten lypsy tehdään ihan normaalisti.

On kyllä onni, että keskellä viikkoa navettavuorot on vain muutaman päivän. Navettavuoro + koulupäivä on raskas yhdistelmä kun tahtoisi ihan oikeasti oppiakkin jotain. Tästä syystä olen ruvennut kutomaan tunnilla, kun kädet tekee koko ajan jotain niin aivot pysyy edes jonkinlaisessa valmiustilassa. Silloin jokunen tiedon muru saattaa tallentua kovelevyllekkin.

Aktivointi jälki ja hajutunnistus.

Olen pitkään ollut innostunut jäljestämisestä. Ensin idea lähti siitä kun luin jostain sen olevan väsyttävää aktiviteettia koiralla. Ha ompa näppärää! Namit piiloon ja tsadaa koira on tyytyväinen.

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja aloin opiskelemaan lisää jäjeltämisestä, esine-etsinnästä, aktivointi jäljestä, hausta ja hajuerottelusta.

Ensimmäinen namineliö on nyt tehtynä. Romu näki koko ajan mitä tein eli tamppasin jaloillani neliön muotoisen alueen ja ripottelin nameja neliöön. Palasin koiran luo ja lähetin etsimään. Tämä oli Romulle helppoa, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Käytti nenäänsä.Vielä muutamat reenit ehditään tehdä ennen pakkasia.

Ajattelin myös talven tullen aloittaa hajuerottelun. Tavoitteena on opettaa Romu etsimään ainakin sieniä.

Arkitottelevaisuus: olemisen sietämätön keveys

Syksyiset talkoot muistutti minua taas meidän yhdestä suurimmasta ongelmasta: olemisen ja rauhoittumisen mahdottomuudesta.

Romun on hirveän vaikea rauhoittua kun kerran saa nostettua kierrokset ja sen on ihan älyttömän vaikeaa ihan vaan oleilla ulkona tai muuten vieraassa paikassa.

Jostain kumman syystä tämä unohtuu minulta, ehkä siksi että "oleilemme" ulkona vähän. Yleensä ulkona tehdään kaikenlaista. Uskon myös että ongelma juontaa juurensa juuri siihen, ettei me niinkään oleilla ulkona.

 

Aloitettiin homma ihan helpolla: odotin että Romu istuisi ja rauhoittuisi hieman. Palkkasin heittämällä namin maahan. Ensin olin ihan vierellä haravoimassa hetken päästä menin kauemmas. Ihan kivasti se sitten menikin. Välillä jätin namipalkan pois ja vain kehuin tai menin lähemmäs. Lopuksi Romu istui jo auton takapaksissa otti ihan iisisti.

Onhan tässä vielä harjoiteltavaa, mutta nyt koitan ihan oikesti muistaa ottaa tämän hengailuharjoittelun meidän joka päiväiseksi rutiiniksi.

Navetta: sujuu kuin tanssi.

Viimeiset neljä päivää oon taas ollu navetassa. Koitin panostaa koneiden käyttöön, mutta... Minä + koneet = ei hyvä. Oon ottanu seinien kanssa hiukan kontaktia ja turhautunut kun asiat ois kiva tehdä sillai sukkelaan, mutta kun ei taidot riitä. Meillä on navetassa sisällä käytössä kaksi konetta:

Avant 520

Avanti on pienkuormaaja jolla meillä navetassa sisällä käsitellään säilörehua. Avanti on näppärä kääntää ja pakittaa vaikkakin joskus unohtuu että siellä edessäkin oli jotain... Silloin saattaa vähän kolista. Turvevarastossa palaa hetkittäin lapsuusajat mieleen ja löydän itseni suurelta hiekkalaatikolta, kaivurin kyydistä. Minä, turve ja avant.

Varmo Lift
Varmo on rehunjakovaunu jolla niin ikään ajetaan navetassa sisällä. Kyytiin nostetaan koko pyöröheinä paali (sellanen iso valkoinen pallo joka löytyy syksyisin pellolta) ja siitä kone leikkaa siivuja. Varmo on korkea ja leveä, ei kovin näppärä. Sillä ajettaessa tuntuu kuin pakittelisi lentokoneen vessaan. Kolinan mahdollisuus: hyvin todennäköinen. Varmo on kuitenkin ehdoton apuväline, ei tarvitse ajella eestaas vaan koko paali saadaan jaettua yhdellä ajolla. Tai ajatella että kolmelle kymmenelle lehmälle täytyisi jakaa heinät kottikärryllä; ei paljoo naurata.

Molemmille koneille olisi, ennen käyttöä, hyvä suorittaa lähtötarkastus. Siihen kuuluu:
-Polttoaineen, öljyn ja jäähdytinnesteen tarkistus
-Mahdollisuuksien mukaan hydrauliikkanesteiden tarkistus
-Koneen ympäristön ja alusen tarkastus (varmistetaan ettei lähdettäessä ole vaaranpaikkaa)
-Turvallisuusvälineet ovat kunnossa
- Käynnistettäessä mikään hälytysvalo ei pala

Lisä huomiona muistetaan kuulosuojaimet! 

Agility: kuin kuuma veitsi voihin.

Sunnuntaina oli reenit Haukkumäessä. En tiedä, oliko minun asenteeni muuttunut vai oliko Romu muuttunut vai mikä tuli, mutta reeni tuntui ihan erillaiselta kuin ennen. Menin taas ihan törkeän hienosti. Ei siis sillä, että aikaisemminkaan oisi huonosti mennyt, mutta aikaisemmin on ollut ongelmia kärsivällisyyden kanssa. Jos palkkaa ei tule, jätkä lähtee helposti puuhailemaan omiaan.

Tehtiin siis rataa joka oli minun silmääni haastava, mutta hienointa ei ollut se, että tehtiin puhdas ja nopea rata vaan se että:

1. Minä olin tilanteen tasalla ja askeleen edellä koiraa koko ajan

2. Romu ei turhautunut ja paineistunut vaikka epäonnistumisen hetkellä toistettiin asioita useampaan kertaan.

Hiukan jo hirvittää, että milloin tästä agi-pilvestä tipahdetaan alas ja vaikeudet alkaa?

Temppunurkka: laatikko.

Saatiin viime tiistaina kotiläksyksi harjoitella laatikon päälle kiipeämistä. Tarkoituksena on, että opetetaan koiralle hallinta käsky jolla saadaan agilityradalla koira pysähtymään kontaktiesteiden kontaktipinnoille.

Agilityssä on siis kolme kontaktiestetta: puomi, A-este ja keinu. Nimitys: "kontaktieste" tarkoittaa sitä, että esteissä on alussa ja lopussa kontaktipinnat joihin koiran on koskettava (jotta suoritus hyväksyttäisiin kisoissa) vähintään yhdellä tassulla. Kontaktipinta on tuomarointia helpottamaan yleensä maalattu eri värillä kuin muu este.

A-este

Puomi

Ongelmia tulee siinä kohtaa kun koira innoissaan loikkaa esteeltä kiireellä pois. Voi käydä niin ettei yksikään tassu kosketa kontaktipintaa. Siksi koiralle opetetaan "2on2"-tekniikka (opin tämän juuri viime kerralla). Se tarkoittaa sitä, että koira pysähtyy esteen loppuun, takatassut esteellä ja etutassut maassa, odottamaan lupaa jatkaa matkaa. Tätä kyseistä tekniikkaa käytetään kuulemani mukaan vain puomilla ja A-esteellä sillä keinussa on taas eri tekniikka sen liikkumisen vuoksi.

Opettaja suositteli aloittamaan harjoittelun ihan vaan laatikolle kiipeämisestä ja myöhemmin sitten jatkamaan liikettä niin, että koira kiipeää laatikon päälle ja laskee etutassunsa pois laatikolta.

Käytän Romun kanssa paljon positiivista vahvistamista eli palkitsemista namilla ja kehuilla. Lisäksi käytän myös sitä, että odotan Romun tarjoavan jonkinlaista tekemistä ja palkitsen kun osuu ees vähänkin oikeaan. Jos motivointi on kohdallaan niin koirahan koittaa samaa uudestaan ja näin voi pikku hiljaa vaikeuttaa tehtävää.

Täytyy ylpeänä kertoa, että yhden kerran jälkeen Romu osaa jo kiivetä, laatikon nähdessään, sen päälle ilman houkuttelua. Olen aika tyytyväinen <3

Läheltä hyvää-markkinat 22.9

Jäi tämä markkinakirjoitus vähän kiireiden alle tai sinä viikonloppuna oli sen verran kiire, ettei ehtinyt fiilistelemään markkinoiden tunnelmaa. Markkinat oli mukavat, oli ihanaa nähdä niin paljon väkeä liikenteessä!

Meidän ny-yritys oli siellä markkinoimassa itseään ja myymässä maitoastioita. Sain taas päästää torimyyjän itsessäni valloilleen :) 

Markkinoilla oli myös ohjelmaa, mm. kurpitsa-kisa. 

Seuraavat markkinat olisi joulukuussa. Ehkä niistä jää jotain vähän enemmän käteen.

Agility

Hyvät reenit. Vain yksi hepuli. Tirautin melkein kyyneleen kun poju alko loppua kohden kuuntelemaan, rauhoittumaan ja vastaanottamaan opetusta. Ei siis pelkkää kaahailua.

Nää on niitä hyviä hetkiä joista tarttis saada tunnetta purkkiin ja sitä vois sieltä purkista käydä maistelemassa huonoina päivinä.

Tehtiin "kierto"-käskyä (jota aloiteltiin viimeksi) ja siihen lisättynä putkea. Kierto käskyssä on ideana, että koira saataisiin radalla kiertämään esteen siiveke ja hyppäämää este samalla.

Nyt kun vasta aloitellaan niin minun paikkani oli esteen vierellä. Nyt haluan sitten huomauttaa, että me ollaan harjoiteltu agilityä vasta muutama kuukausi ja minä en ole vielä perillä kaikista hienouksista, slangi sanoista tai oikeastaan mistään muustakaan. Suhtautuisin siis varauksella minun piirroksiini ja ohjeisiini. 

Ihan lopuksi saatiin kotiläksyksi opetella laittamaan takatassut laatikon päälle. Siinä on sitten vähän haastetta meille :)

Oikeissa töissä: Haukkumäki

Olin lenkittämässä koiria koirahoitola Haukkumäessä.

 Haukkumäki on koirahoitola jonne vein Romun ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Kokemus oli niin hyvä, että en ole sen jälkeen ajatellut edes muualle vieväni. Vaikutuksen minuun teki kaksi asiaa; ohjeitani kuunneltiin ja kun soitin (päivittäin) minulle kerrottiin miten on mennyt, enkä kokenut olevani maanvaiva vain siksi että olin tarkka siitä miten koirani hoidetaan. Haukkumäessä myös aloitettiin agility viime kesänä ja yrittäjä, Mari, on antanut hyviä neuvoja koskien ny-yritystämme. Marin kanssa paremmin tutustuttuani, olen pari kertaa ollut auttelemassa ja taluttamassa koiria.

 Vieraisiin koiriin tutustuminen on aina mukavaa, sillä tuntemattoman koiran kanssa on jotenkin herkempi koiran elekielelle. Ja jollain tavalla vieraan koiran käytöksen näkee vain oikeutettuina reaktioina ympäristöönsä. Oman kanssa kun tulee otettua välillä vähän liian henkilökohtaisesti.

Ahlmanin Trimmaus ja hieronta Ny

Vapaapäivänä on hyvä lev... Mennä "töihin". Tänään ei siis koulua, mutta menin silti kasiksi koululle jotta pääsin laittamaan firman tiloja kuntoon.

 

Pestessäni seiniä ja lattioita alkoi viemä hiukan ökköttelemään. Mahtaakohan se kestää meidän käytön? Pakko sen on. 

 

Hommat etenee, mutta minun maakuuni liian hitaasti. Nyt tarvittaisiin malttia. Mistä sitä saa?

Agility: kuin päätön kana.

Me oltiin ensimmäistä kerttaa agi.fin agility treeneissä. Noh, Romuhan oli Romu. Se hepuloi, riekkui ja kuumui, mutta se meni paremmin kuin oletin. Kun annoin tehtävän, se tekisen. Se teki sen 110 lasissa ja täydestä sydämestään.

 

Romu on kyllä siitä hieno (ja huono) ettei siltä löydy vaihteita kuin kaksi, täysillä tai ei laikaan. Harmiksi se "ei lainkaan" löytyy liian harvoin.

Vielä lokakuun ajan reenataan Agi.fi:ssä ja Haukkumäellä. Siellä ollaan nyt käyty koko kesä ja kivaa on ollut. Ajattelin ensin, että oltais vaan kesä harrastettu agia, mutta toisin kävi. Ei sitä enää voi lopettaakkaan. Toinen on niin innoissaan ja niin olen minäkin. Luulen, että agi on se meidän laji. Onhan mulla vielä kaunis ajatus kaikesta rallytokosta ja tokosta tai BH-kokeesta tai kiva koirakansalainen-testistä, mutta... Kyllä agility on se mikä saa ton koiran tekemään töitä. Niin ja pistäähän se minuunkin liikettä ja se jos mikä on hyvä asia.

Navettavuoro: kaikkeen tottuu.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin niin tänään aamulla, kellon soidessa klo 4:30, minua ei väsyttänyt. Tiedä sitten, että oliko syy sunnuntaisen palautumisen vai tottuuko sitä? Harmi, että oli viimeinen päivä.

Minulla on käynyt tämän navetavuoron aikana hyvä tuuri. Olen päässyt oman "teemani" mukaisesti käsittelemään lehmiä monessa eri tilanteessa. Tänään meiltä lähti lehmä, sonni ja muutama vasikka teuraaksi. Lisäksi vasikoita siirreltiin parresta toiseen. Niin ja perjantaina pääsin trimmaamaan lehmiä.

Lehmä on kovin arka eläin ja se alkaa puhista ja jännittää jos jotain uutta on tapahtunut. Esimerkiksi kulkuväylän läheisyyteen unohtunut lapio saattaa olla niin pelottava ettei lehmät suostu ohittamaan sitä. Vasikkojen siirtäminen oli tänään siis enemmän kuin hieman haasteellista. Siinä vetää naama aika punaiseksi kun koittaa työntää itseään painavampaa sonni vasikkaa eteenpäin.

Me opiskelijat koitettiin suostutella ja houkutella, työntää ja komentaa mutta lopputuloksena saatiin puolessa tunnissa vain yksi vasikka oikeaan paikkaa. Kyseessä oli kuitenkin parin kymmenen eläimen siirto...Houh.

Meininki oli hieman eri siinä vaiheessa kun navetantyöntekijä marssi paikalle sitoi vasikalle narusta riimun ja lähti viemään eläintä eteenpäin. Ensimmäinen reaktio työntekijän otteista oli pieni järkytys, olihan itse ensim mielestäni käyttänyt "kovia otteita" puhisemalla ja komentamalla eläintä. Myöhemmin minulle kerrottiin, että lehmä stressaa enemmän kovista äänistä kuin otteista.

Koulun alun jälkeen olen joutunut monta kertaa miettimään eläintenpidon ja käsittelyn etiikkaa. Minne vedetään rajoja kun otetaan huomioon eläintenhyvinvointi, raha ja ihmisten tunteet. Olen miettinyt sitä minne asti voidaan olla pehmeitä. Itse lipsahdan helposti hempeilyn puolelle: on ollut ihanaa lypsyllä nojata päätä lehmän kylkeen, jutustella sille niitä näitä ja rapusutella. Mutta entäs tilanteessa jossa arka ja suuri eläin on vain siirrettävä? Kun hempeily ja juttelu ei auta tai ainakin se jopa kymmenkertaistaa työhön käytettävän ajan ja rahan? Kuka joustaa ja missä vaiheessa? Onko se oikein? Miten asioita voisi kehittää? Ja kuka sen sitten tekee ja millä ajalla?

Kauhea määrä kysymyksiä, tämä etiikka on pohjaton suo. Ehtiikö sitä ratkaisemaan nämä kysymykset ennen kuin tähän tottuu?

Navettavuoro

Tämä on nyt ollut järjestyksessään toinen navetta vuoro, mutta ensimmäinen jossa olin lypsämässä lehmiä. Ensimmäisessä vuorossa olin "tallissa" jossa on lampaita, vuohia ja kanoja.

Viimeiset kolme päivää ovat olleet opettavaisia ja aika raskaita. Perjantai meni opetellassa lypsämistä, mikä muuten ei ollut niin vaikeaa kun epäilin. Raskas homma se on, mutta ei vaikea. Olen panostanut lehmien käsittelyn harjoitteluun ja itse lypsytapahtumaan. Yritän etsiä sitä itselle sopivaa tapaa tehdä, vaikka epäilen, että opimpa minä nyt minkä tahansa tavan niin se tulee muuttumaan.

Lauantaina oli odotettavissa kiirettä sillä Ahlmanilla oli Läheltä hyvää-tapahtuma ja meidän yritys oli siellä myymässä maitoastioita ja markkinoimassa itseään. Tavoite oli, että navetta äkkiä kuntoon, sitten pieneläimet ja pika pikaa kasaamaan myyntipöytää. Jo navettaan tullessa kävi ilmi että Hulda niminen lehmä poikisi aamun aikana. Hulda oli levoton ja pyöriskeli karsinassaan. Parsia putsatessa Huldan emä Ruusa alkoi myös metelöidä kummallisesti ja ponnistaa. Ruusan poikimista ei osattu odottaa se kun oli kuukauden etuajassa. Äkkiä karsina valmiiksi ja kalkkia suoraan suuhun. Ruusan ennen aikaisen poikimisen syy sitten selvisi kun hengettömät kaksoset saatiin ulos. Harmiksimme mitään ei voitu tehdä. Myös Hulda tarvitsi apua poikimisessa. Mä satuin olemaan oikeassa paikkaa oikeaan aikaan ja pääsin avustamaan. Mielettömän hieno ja samalla aika hurja kokemus, se poikimisen avustaminen kun ei ole mitään korvan takaa rapsuttelua ja emälehmän tsemppaamista. Hulda poiki komean (ja ison) sonni-vasikan, nimesin sen Kekeksi. Vielä ihan navettavuoron loppu puolella huomattiin, että yksi lampaista poikii. Aika paljon siis uutta elämää ja sen menetystä yhdelle aamulle. Voin kertoa, että oli pikkasen väsynyt kun lauantaina pääsin iltalypsyn jälkeen kotiin. Ei tarvinnut paljon unta houkutella.

Tänään on ollut toipumispäivä. Lypsyt on mennyt kivasti ja nautin siitä. On mukavaa kun pystyy tekemään töitä omatoimisesti.

Musta tuntuu et mä oon oikealla alla.

Työskentely maatalousalalla

Ensimmäisen kuukauden aikana ollaan ehditty kuulla ja oppia paljon eläimistä. Näin jälkeen päin on hankala eritellä tarkemmin. Kysymyksiä on tulvinut ja joskus on tullut kyllä kyseltyä vähän tyhmiäkin, jotain sellaista jonka oisi kyllä osannut päätellä jos olisi malttanut ensin miettiä ja sitten vasta kysellä. Se taitaa kyllä olla minun helma syntini, tulee puhuttua ennen kuin ajattelee.

No pienilista siitä mitä tulee mieleen:
-Rikkakasvit
-Maaviljelyn vuosiympyrä, kylvämiset, niittämiset yms.
-Utareliivien pukeminen
-Lypsäminen koneella ja käsin
-Kanojen käsittely
-Pieniä rakennustöitä
- Pienkoneilla ajaminen
- Lehmärodut
- Citykanala

Juttu on kyllä saattanut levitä ihan minne vaan, sillä me ensimmäisen vuoden opiskelijat ollaan innokkaita ja uteliaita.

Parasta on käytännön työt, kun pääsee tekemään käsillään tai suunnittelemaan projekteja.

Yrityksessä toimiminen

Meillä alkoi heti koulun alussa yrittäjyydenopinnot. Tarkoituksena on luoda oikea yritys joka toimii kokonaisen vuoden. Kyseessä on siis kansainvälinen konsepti jossa halutaan rohkaista nuoria yrittäjiksi. Projekti pyörii kilpailun ympärillä jossa jokaisen osallistuvan yrityksen idea, markkinointi, toiminta ja kilpailupaikalla tapahtuva esittely arvioidaan. Lisätietoa NY vuosi yrittäjänä porttaalista.

Vaikken itse sovi täysin kohde ryhmään, olen innoissani! Meidän porukassa on kolme tyttöä, joista kaksi (minä ja Milla) taitavat trimmauksen ja kolmas (Inkeri) valmistuu koirahierojaksi. Yrityksen nimi on Ahlmanin trimmaus ja hieronta Ny. Tilat saatiin koululta.

Hommaa tuntuu olevan P A L J O N. Täytyy luoda liiketoimintasuunnitelma, markkinointisuunnitelma ja budjetti. Täytyy pitää kokousta ja malttaa vielä istua tunnilla kuuntelemassa miten tämä kaikki tehdään. Puhumattakaan tulevien tilojen valmistelusta, tarvikkeiden hankinnasta, mainosmateriaalin tuottamisesta ja ... Unohdan ihan varmasti nyt jotain.

Ensimmäinen takaraja on seuraavana lauantaina (21.9) jolloin koululla on Läheltä hyvää-markkinat. Tarkoitus on myydä maitoastioita ja kerätä vähän alkupääomaa yritykselle ja samalla mainostaa omaa yritystämme.

Niin mitäs mää sitten täällä vielä kökin? Hommiin siitä!

Alkuhaiku

Blogi syntyi tarpeesta kirjata ylös oppimani asiat. Blogi toimii portfoliona opiskelujeni tukena, mutta myös treenipäiväkirjana ja harjoitusalustana heikolle äidinkielelleni.

Kirjoitin muistilistan blogin sivupalkkiin, ettei kukaan erehtyisi luulemaan minun kirjoittamia ajatuksia absoluuttisiksi totuuksiksi vaikka usein vitsailenkin että: "minun totuuteni on absoluuttinen totuus ja se muuttuu alati". 

Minä olen siis Jenstin, 25 vuotias maatalousalanopiskelija ja koiranomistaja. Monenlaisia töitä olen kokeillut ja viimein todennut että onni löytyy talikonvarresta. 

Minulla on koira, sekarotuiseksi rekisteröity, Romulus. Romu on nyt 3-vuotias ja ollut meillä 2 vuotta. Touhutaan kaikkea, muttei mitään oikein kunnolla.

Opiskelen Ahlmannin ammattiopistossa nyt ensimmäistä vuotta. Olen rakastanut joka hetkeä, tähän mennessä, myös niitä navetta-aamuja. 

Olen töissä Turtolan Faunattaressa, ainakin syyskuun loppuun. Joka kerta kun menen töihin tekee mieli kiljaista riemusta. 

Siitä siis minun blogini kertoo, mun lempijutuista, eläimistä ja elämästä.