Tämä on nyt ollut järjestyksessään toinen navetta vuoro, mutta ensimmäinen jossa olin lypsämässä lehmiä. Ensimmäisessä vuorossa olin "tallissa" jossa on lampaita, vuohia ja kanoja.
Viimeiset kolme päivää ovat olleet opettavaisia ja aika raskaita. Perjantai meni opetellassa lypsämistä, mikä muuten ei ollut niin vaikeaa kun epäilin. Raskas homma se on, mutta ei vaikea. Olen panostanut lehmien käsittelyn harjoitteluun ja itse lypsytapahtumaan. Yritän etsiä sitä itselle sopivaa tapaa tehdä, vaikka epäilen, että opimpa minä nyt minkä tahansa tavan niin se tulee muuttumaan.
Lauantaina oli odotettavissa kiirettä sillä Ahlmanilla oli Läheltä hyvää-tapahtuma ja meidän yritys oli siellä myymässä maitoastioita ja markkinoimassa itseään. Tavoite oli, että navetta äkkiä kuntoon, sitten pieneläimet ja pika pikaa kasaamaan myyntipöytää. Jo navettaan tullessa kävi ilmi että Hulda niminen lehmä poikisi aamun aikana. Hulda oli levoton ja pyöriskeli karsinassaan. Parsia putsatessa Huldan emä Ruusa alkoi myös metelöidä kummallisesti ja ponnistaa. Ruusan poikimista ei osattu odottaa se kun oli kuukauden etuajassa. Äkkiä karsina valmiiksi ja kalkkia suoraan suuhun. Ruusan ennen aikaisen poikimisen syy sitten selvisi kun hengettömät kaksoset saatiin ulos. Harmiksimme mitään ei voitu tehdä. Myös Hulda tarvitsi apua poikimisessa. Mä satuin olemaan oikeassa paikkaa oikeaan aikaan ja pääsin avustamaan. Mielettömän hieno ja samalla aika hurja kokemus, se poikimisen avustaminen kun ei ole mitään korvan takaa rapsuttelua ja emälehmän tsemppaamista. Hulda poiki komean (ja ison) sonni-vasikan, nimesin sen Kekeksi. Vielä ihan navettavuoron loppu puolella huomattiin, että yksi lampaista poikii. Aika paljon siis uutta elämää ja sen menetystä yhdelle aamulle. Voin kertoa, että oli pikkasen väsynyt kun lauantaina pääsin iltalypsyn jälkeen kotiin. Ei tarvinnut paljon unta houkutella.
Tänään on ollut toipumispäivä. Lypsyt on mennyt kivasti ja nautin siitä. On mukavaa kun pystyy tekemään töitä omatoimisesti.
Musta tuntuu et mä oon oikealla alla.
