Romun kuulumisia

Koirakuulumisia en olekkaan pitkään aikaan päivitellyt. Viimeiset taisi olla agility hehkutuksia yli puoli vuotta sitten! Romulle on tapahtunut vähän, mutta isoja asioita.

Kesällä Romu pääsi vaellukselle. Reissu oli mennyt ihan hienosti, mutta kotiin tultua Romun käytös muuttui selkeästi. Se vahti entistä enemmän ja suhtautui kaikkiin pihaan tuli joihin suurella varauksella. Tilanne kiristyi kiristymistään ja aloin jo selaamaan ammattiauttajien sivuja. Päätettiin ensin mennä eläinlääkäriin kun näin nopeissa käytösmuutoksissa kipu on yleisin syy. Eläinlääkäri tutki ja kuvasi Romun. Tulokseksi saatiin D:n lonkat ja kipu arvioitiin käytöshäiriön aiheuttajaksi.

Koirien lonkat arvostellaan A:sta E:hen. A on normaalit lonkat. E ja D tarkoittaa vakavaa tai erittäin vakavaa poikkeamaa lonkkanivelessä.

Kotiin viemisiksi ei saatu oikein mitään. Nivelvalmisteita täytyisi ostaa ja agilityyn ehdoton kielto. Kotona turvaudui  wikipediaan ja googleen. Useassa paikkaa ratkaisksi tarjottiin ruokinnan muutosta (nivelvalmisteet ja laihdutus) ja lihaksia ylläpitävää liikuntaa. Tuumasta toimeen siis.

Myös maalta kaupunkiin muutto on ollut Romulle vähän raskasta, se kun jännittää toisia koiria ja kesän jälkeen myös vieraita ihmisiä. Kaupungissa ärsykkeitä on niin paljon. Tuhannet hajut, äänet ja uudet asiat. Rauhoittumisharjoitukset olivat TODO-listalla jo Tampereella asuessamme.

Romun ruokinta meni kesällä uusiksi ja siirryimme 50/50 ruokintaan jossa on raakaa lihaa ja nappuloita. Ollaan myös aloitettu seuraamisen ja etsinnän reenailut. Molempia ollaan reenattu vasta muutaman kerran ja kummastakaan Romu ei ole vielä kovinkaan innoissaan. Odotellaan kuitenkin, saattaa olla, että varsinkin nuo haistelut ovat Rompun mieleen.

Arkitottelevaisuudenkin alkeet, lähinnä koirien ohitukset, on otettu uudelleen työn alle ja parin viikon reenin jälkeen alkaa jo sujua. Välillä meinaan pakahtua kun se on taas niin hieno ja sitten seuraavalla lenkillä ei mikään onnistu. Olen suunnitellut että koitan järjestää reeniporukan jossa voitaisiin harjoitella toisten koirien ohittamista hallituissa olo suhteissa. Tuntuu olevan sama ongelma muutamalla muullakin koirakolla.

Kaikista harmaista hiuksista huolimatta Poju on eräässä asiassa lyönyt mut täysin ällikällä. Se on nimittäin ollut hienosti yksin kotona. Romulla on aikaisemmin ollut aivan valtavan iso ongelma yksin jäämisen kanssa. Romun on nuorempana tuhonnut kämppää aika tavalla ja siitä syystä on ollut eristettynä yksin olo ajat. Mökillä eristäminen ei huoneen koon vuoksi ollut järkevää ja nyt täällä uudessa kodissa uskalleettin jättää Romu vapaaksi koko asuntoon. Eikä mitään tihutöitä! Edes pöydälle unohtunut juuston kannika ollut kelvannut. Mainiota!

Lihahattomuus vai lihallisuus?

Tunnustaudun jollain tasolla kukkahattutädiksi. Maailman katsomustani voisi kuvailla hyvin pehmeäksi tai toisaaltaan aika kovaksikin, riippen kuka katsoo ja missä tilanteessa.

 Kaikille varmasti tulee vaihe jossa miettii maapallomme menoa. Tulee pohtineeksi miten minä sitä kohtelen, entä ne muut? Jossain vaiheessa tuskastuu siihen kaikkeen,onhan siinä maailman pelastamisessa kamalan paljon asioita huomioitavana.

Lampaiden teurastuksen jälkeen olen miettinyt lihan syömistä ja sen tarpeellisuutta. On siis varmaan sanomattakin selvää, että meni tunteisiin se teurastus. Eikä varmaan muuten, mutta tainnutin ja laskin veret kaikista neljästä lampaasta itse. Teimme nylkemisen ja suolistamisen, isäni ja veljeni kanssa. Ainoa mikä otti koville oli se hetki kun elävästä eläimestä tulee kuollut, jollain tapaa esine. Kun siitä henki lakkaa ja se on vain työn suorittamisen kohde. Kuvittelin olevani kovempi, ei minua ole hirvittänyt kuoleman näkeminen ja olen mielestäni ymmärtänyt mistä ja miten liha tulee. Halusin alusta asti, että lampaat teurastetaan kotona, että saan olla itse mahdollisimman pitkään lihantuotantoprosessissa mukana. Oli pysäyttävää olla siinä ihan itse teurastamassa, olla ihan itse tekemässä elävästä eläimestä, lihaa ja ruokaa. Meni perspektiiviin se 400g jauhelihapaketti joka ehti menemään viime viikolla vanhaksi ja päätyi roskiin. 

Teemaan osui sopivasti Dokventuresin lanseeraama lihaton lokakuu. Se on saanut osakseen paljon kritiikkiä juuri sen vuoksi, että se on syksyllä. Juuri silloin kuin tuoreen lihan sesonki on parhaimmillaan. Monet kommentoijat ovat paheksuneet tapahtumaan osallistujien tekopyhyyttä, kuukauden kasvissyönnillä ostetaan loppuvuoden lihamässäilyt ja sopivasti juuri ennen joulua. Onko tämä lihatonlokakuu tosiaan uhka maataloudelle? Jotenkin todella vaikea uskoa että yksittäinen tapahtuma facebookissa vavisuttelisi suomen maataloutta, vaikka se kuinka trendikästapahtuma olisikin.  Tapahtuma saattaa herättää ajatuksia kuluttajassa, joka ei ole ollenkaan pahasta. Se saattaa tuoda kasvisruokia osaksi joka päiväistä arkea. Ehkä joku tapahtumaan osallistunut tekee vielä tammikuussakin jotain kasvisruokaa, koska tapahtuman myötä tuli kokeiltua.

Ymmärrän myös lihakarjatilallisten tuskan, mitä jos tämä on tulevaisuuden kulkusuunta? Lihaa ei kulutetakkaan enää niin paljoa, nykyisilläkin myynneillä saadaan elanto juuri ja juuri. Se on kyllä totta, että tuottajalle jää lihasta aivan liian pieni penni. Kuluttajat pitäisi saada maksamaan lihasta edes kohtuullinen korvaus.Minusta liha on kuitenkin tärkeä osa ihmisen ravintoa. Siis silloin kun puhutaan parhaasta mahdollisesta ravinnosta joka käytetään hyödyksi mahdollisimman hyvin ja josta saadaan kaikki tarvitta mahdollisimman tehokkaasti, edistäen samalla terveyttä. Mutta tarvitaanko sitä niitä määriä jota tällä hetkellä syömme? Riittäisikö vähempi? 

En näe järkeä lihattomassa lokakuussa, koska liha on tuoreimmillaan ja maukkaimmillaan juuri nyt. Sen sesonki on juuri nyt. Jos haluaa tehdä tästä teeman tai tapahtuman pitäisikö sittenkin olla lihaton lauantai? Tai mikä tahansa viikonpäivä kun ei käyttäisi ollenkaan lihaa. 

Vai pitäisikö jokaisen oppia antamaan lihalle sille kuuluvan arvo? Silloin sitä kuluttaisi vähemmän, mutta siitä olisi valmis maksamaan enemmän. Teurastuksen myötä minä arvostan lihaa enemmän, toimisiko se muillekkin samoin?

Syksyn synkeys

Lokakuu tuli kuin varkain. Hupsista vaan ja ollaan jo niin syvällä syksyssä ettei sitä voida enää oikein salaillakkaan, oikeastaan nyt kolkutellaan jo talven portteja.

Pidän syksystä, sen keltaisesta valosta ja väreistä. Rakastan sitä syksy aamujen tuoksua, se on yhdistynyt odotukseen ja uusiin alkuihin, muutokseen. Sadonkorjuu ja kiitollisuus.

Tämä syksy on kuitenkin hieman ynseä. Pitää luopua lampaista ja maaseutuelämästä.

Muutto oli kyllä odotettu. Juoksevan veden puuttuminen ja pienessä yhdeksän neliön huoneessa asuminen alkoi jo riittämään, mutta... Tiedätkö sananlaskun " You can take man out of the counrty but you can´t take country out of the man". Se on käynyt hyvin selväksi tänä syksynä. Maalle on päästävä, ennemmin tai myöhemmin. Taitaa mennä sen myöhemmän puolelle.

Onneksi mun työ vie mua maalle ja mökille pääsee aina kun siltä tuntuu. Eli onhan noita mahdollisuuksia ja onneksi on noita ystäviä jotka (onnekkaat pirulaiset) ovat jo ostaneet oman maatalon. Voi sitten mennä kyläilemään.

Lampaat teurastetaan huomenna. Se harmittaa.