If you cant make it, fake it!

Remonttia saatiin taas hiukan eteenpäin, paneloitiin appiukon kanssa olohuoneen päätyseinä ja se on niin hieno. Kun me suunniteltiin remontointia, haaveena oli että keittiöön ja olohuoneeseen molempiin tulisi hirsipaneelia. Haluttiin juurikin sitä maalaisromantiikkaa ja vanhan talon tunnelmaa tänne betonirivariin. Keittiön seinän paneeloinnista luovuttiin koska paneelin ja kaappien yhteensovittaminen oli haastavaa ja tälläiselle aloittelijalle mahdotonta, joten meille tuli siis mutkien kautta ihana (tähän tuhottomasti sydämmiä <3 <3 ) tipun keltainen seinä. Tykkään muuten keitiön seinästä edelleen ihan hirveästi tai oikestaan koko keittiöstä. Se on muuten kohta kokonaan valmis ja sitten tulee ennen ja jälkeen kuvaa!

Takaisin olohuoneeseen...

Olohuoneessa hirsipaaneliseinästä ei onneksi luovuttu. Sopiva paneeli löytyi helposti, mutta ongelmana oli löytää justiinsa se sopiva maali joka tekisi uudesta paneelista vanhan näköistä. Ei muuten ollu taaskaan helppo päätös. Miten näissä päätöksissä menee aina näin kauan? Ja toinen samanmoinen, että saa tehtyä jotakin valmiiksi... Paneeliseinä on kuitenkin valmis, paitsi että maalaminen on alottamista vaille valmis... Ja ne listat, listat on kyllä sellanen remontoijan kirous, ettei paremmasta väliä.

Koko panelointi oli kohtalaisen helppo homma, tai ainakin näytti siltä, tälläkin kertaa mä olin lähinnä apulainen. Jotenkin niin se meni, että Siporex-seiniin koolausrimat kiinni siihen sopivilla ruuveilla ja sitten paneelia sahaamaan sopivan mittaiseksi. Jonkin verran harmaita hiuksia aiheutti taipuneet ja kierot paneelit. Niitä joutui vähän kova kouraisesti pakottamaan paikalleen. Paneelit saatiin onneksi kiinnitettyä niin ettei kiinnitykset näy valmiissa seinässä ja lopputulos on todella aidon hirsiseinän tuntuinen. Vielä listoitetaan paneeliseinän reunat jotta vaikutelma olisi uskottavampi.

Hoin koko perjantain että on upea seinä ja että ompas taitava appiukko kun tollasen kävi pykäämässä. Nyt en oikein tiedä että kumminpäin sovalla makais, niin et näkis tipuseinän vai niin et näkis paneeliseinän. Tai jos ny ensinnäkin ehtis kauheesti sohvalla makailemaan.

When I say yellow I meen it.

Enne joulua saatiin remontti melkein valmiiksi. Tiedätkö? Niin kuin listoja vaille valmiiksi.

No okei, onhan tässä vähän muutakin... Hirsipaneeliseinä on vielä tekemättä ja ne listat.

Sitte sattui semmonen ylläri, että vettä vuosi liesituulettimen ilmastointi putken ulkopuolelta... Se pilasi yhden keittiönkaapeista. Vaihtoon! Vettä on tullut nyt parina muunakin kertana. Onneksi rivitalossa nämä ongelmat kuuluu isännöitsijälle.

Talven kovat pakkaset aiheutti pari halkeamaa seiniin. Talo kuulemma elää... Suurta näkyvää jälkeä ei tullut, mutkun me maalattiin seinät vaan valkoisella, jos siinä ois tapetti se tuskin ois revenny. Pieni koko seinän mittainen viiva... Ai, että ku osuu silmään kipiästi. Tässä on nyt koitettu keksiä, että millä se korjataan tai peitetään tai piilotetaan. Olen kuukauden päivät repinyt hiuksia päästää kun sopivan vaihtoehdon löytyessä ei budjetti anna periksi.

Remontti on ollut siis jäissä... Tähän päivään asti.

Tadaa!

Laitettiin struktuuritapetti seinään ja maalia päälle. Tuli hieno. Tykkään.

 Ja oli ihan edullinenkin.

 Kukkarokin tykkää!

Remontin keskeltä.

Kello lyö yli puolenyön ja minä istun valveilla olkkarissa. Kaksi tehokasta remonttipäivää takana, mutta paljon on vielä hommaa jäljellä. Pää käsittelee kaikkea tehtyä ja tekemätöntä, eikä uni ota tullakseen.

Perjantaina aloitettiin aamulla siivoamalla ja pakkaamalla kaikki irtaimisto makkariin ja varastoon. Illalla revittiin kaapit alas. Kirjaimellisesti revittiin. Ekan kaapin kanssa purettin osa kerrallaan kun ei ollut hajuakaan miten tuollaiset keittiön kaapit yleensäkkään on kiinni. Siis oletus oli, että muutama ruuvi seinässä. No eipä ollut. Kaapit oli tämän lisäksi isoilla nauloilla kiinnitetty seinään ja pienillä nauloilla kiinnitetty toisiinsa. Kun eka oli päreinä lattialla, olikin loput sitten vähän helpompi irottaa kun osasi arvata mikä oli minnekkin liitoksissa. Liesituuletinta oli eri jännää lähteä irttomaan.

Tätä se nyt sitten on kun itse tekee ja oppii tehdessään.

Välitilan kaakelit oli jollain superliimalla laitettu ja vaikka loppujen lopuksi oli todella hyvät välineetkin käytössä niin suurin osa kaakeleista irtosi muutaman sentin muruina. Tuli myös kulutettua Honkkarin liukuoviakin jokusen kertaa kun kokoajan täytyi lähteä hakemaan jotain välinettä tai tarviketta. Työkaluvalikoima oli ennen luokkaa (pikku)vasara ja ruuvimeisseli.

Veljeni tuli lauantaina laittamaan sähkötyöt aluilleen, että sähköjä ei sitte ruvettu tekemään itse, hah hah. No eihän se kaappien asennuskaan ois edenny ilman ystäviä ja appivanhempia. Siinä olikin sitten meikäläisen aika siirtyä takavasemmalle tapetin poistoon kun ammattimiehet rupesivat hommiin. Tarkkailin tilannetta aktiivisesti ja koitin ottaa oppia jos sitä uskaltaisi sen maatalonkeittiön sitten tehdä itse.

Nyt tilanne on se, että alakaapit ovat paikallaan. Yläkaappeihin tarvittiin erityisiä ankkureita ja niiden puutteessa jätettiin kaapit asentamatta. Ekat koe ponnistukset, eli voileivät, on nyt tehty uusilla tasoilla ja hyviltä vaikuttaa. Ainoastaan tälleselle lyhyelle puolentoista metrin hukkapallalle 90cm taso tuntuu tosi korkealta.Tottuukohan siihen? Kai se on vaan tottumis kysymys, ainahan uusi on erillaista, eikö niin?

Remontti Reiskan jalan jäljillä.

Muutama kirjoitus sitten kerroin muutosta maalta kaupunkiin. Tällä kertaa ei muutettukkaan enää ihan mihin tahansa vuokraluukkuun vaan ostettiin ihan oma koti. Järkeiltiin että fiksumpaa on ruveta lyhentämään asuntolainaa jo nyt, koska jossain vaiheessahan sen maatalon on löydyttävä ja lainaa on otettava viimeistään silloin.
Muutama kuukausi sitten löydettiinkin oikein mukava rivitalokaksio. Etsittiin tarkoituksella asuntoa jonka voisi remppailla mieleisekseen. Sitähän tämä kämppä juurikin on. Suurin osa asunnosta on vieläkin alkuperäis ( eli 70-luvun) kunnossaan. Wc on kaakeloitu ja laitettu, mutta en ole kovin ihastunut siihen.
Äitini totesi että "on siinä hommaa", eikä ollut yhtään väärässä.

Päätettiin aloittaa remontti olohuoneesta ja keittiöstä jotka ovat virekkäin.
Suunnitelmana oli kaataa pieni kaistale seinää keittiön ja olohuoneen väliltä, muuttaa se tupakeittiöksi. Tilasta olisi tullut upea! Harmiksemme se pikku kaistale oli osa kantavaa seinää, eikä sitä missään nimessässä saanut kaataa kokonaan, vaan siihen täytyisi jättää ainakin kaksi tolppaa. Lisäksi lupiin, suunnitelmiin ja itse purkutyöhön olisi uponnot liian  suuri osa remppabudjettia joten luovuttiin suunnitelmasta. Meidän maataloon tulee sitten ihan valtava tupakeittiö ja se on päätetty.

Puoliskon kanssa ollaan selailtu Pinterestiä ja kilpaa pinnailtu kuvia unelma keittiöstä.

Kuva: Heart handmade

Kuva: Unelmien talo ja koti.

Maalaisromantiikkaa ( yllätys !) tulossa. Viime hetken muutoksia tuli muutamia joten katsotaan miten toimii... Olisin halunnut puiset tasot keittiöön, mutta ehkä nekin tulee sitten sinne maataloon, hah. 

Eilen illalla ei meinannut tulla uni silmään kun pyörittelin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ystävät on onneksi tulossa avuksi, heillä on enemmän kokemusta kuin meillä. 

Apua. Mitäköhän tästä tulee?

Romun kuulumisia

Koirakuulumisia en olekkaan pitkään aikaan päivitellyt. Viimeiset taisi olla agility hehkutuksia yli puoli vuotta sitten! Romulle on tapahtunut vähän, mutta isoja asioita.

Kesällä Romu pääsi vaellukselle. Reissu oli mennyt ihan hienosti, mutta kotiin tultua Romun käytös muuttui selkeästi. Se vahti entistä enemmän ja suhtautui kaikkiin pihaan tuli joihin suurella varauksella. Tilanne kiristyi kiristymistään ja aloin jo selaamaan ammattiauttajien sivuja. Päätettiin ensin mennä eläinlääkäriin kun näin nopeissa käytösmuutoksissa kipu on yleisin syy. Eläinlääkäri tutki ja kuvasi Romun. Tulokseksi saatiin D:n lonkat ja kipu arvioitiin käytöshäiriön aiheuttajaksi.

Koirien lonkat arvostellaan A:sta E:hen. A on normaalit lonkat. E ja D tarkoittaa vakavaa tai erittäin vakavaa poikkeamaa lonkkanivelessä.

Kotiin viemisiksi ei saatu oikein mitään. Nivelvalmisteita täytyisi ostaa ja agilityyn ehdoton kielto. Kotona turvaudui  wikipediaan ja googleen. Useassa paikkaa ratkaisksi tarjottiin ruokinnan muutosta (nivelvalmisteet ja laihdutus) ja lihaksia ylläpitävää liikuntaa. Tuumasta toimeen siis.

Myös maalta kaupunkiin muutto on ollut Romulle vähän raskasta, se kun jännittää toisia koiria ja kesän jälkeen myös vieraita ihmisiä. Kaupungissa ärsykkeitä on niin paljon. Tuhannet hajut, äänet ja uudet asiat. Rauhoittumisharjoitukset olivat TODO-listalla jo Tampereella asuessamme.

Romun ruokinta meni kesällä uusiksi ja siirryimme 50/50 ruokintaan jossa on raakaa lihaa ja nappuloita. Ollaan myös aloitettu seuraamisen ja etsinnän reenailut. Molempia ollaan reenattu vasta muutaman kerran ja kummastakaan Romu ei ole vielä kovinkaan innoissaan. Odotellaan kuitenkin, saattaa olla, että varsinkin nuo haistelut ovat Rompun mieleen.

Arkitottelevaisuudenkin alkeet, lähinnä koirien ohitukset, on otettu uudelleen työn alle ja parin viikon reenin jälkeen alkaa jo sujua. Välillä meinaan pakahtua kun se on taas niin hieno ja sitten seuraavalla lenkillä ei mikään onnistu. Olen suunnitellut että koitan järjestää reeniporukan jossa voitaisiin harjoitella toisten koirien ohittamista hallituissa olo suhteissa. Tuntuu olevan sama ongelma muutamalla muullakin koirakolla.

Kaikista harmaista hiuksista huolimatta Poju on eräässä asiassa lyönyt mut täysin ällikällä. Se on nimittäin ollut hienosti yksin kotona. Romulla on aikaisemmin ollut aivan valtavan iso ongelma yksin jäämisen kanssa. Romun on nuorempana tuhonnut kämppää aika tavalla ja siitä syystä on ollut eristettynä yksin olo ajat. Mökillä eristäminen ei huoneen koon vuoksi ollut järkevää ja nyt täällä uudessa kodissa uskalleettin jättää Romu vapaaksi koko asuntoon. Eikä mitään tihutöitä! Edes pöydälle unohtunut juuston kannika ollut kelvannut. Mainiota!

Lihahattomuus vai lihallisuus?

Tunnustaudun jollain tasolla kukkahattutädiksi. Maailman katsomustani voisi kuvailla hyvin pehmeäksi tai toisaaltaan aika kovaksikin, riippen kuka katsoo ja missä tilanteessa.

 Kaikille varmasti tulee vaihe jossa miettii maapallomme menoa. Tulee pohtineeksi miten minä sitä kohtelen, entä ne muut? Jossain vaiheessa tuskastuu siihen kaikkeen,onhan siinä maailman pelastamisessa kamalan paljon asioita huomioitavana.

Lampaiden teurastuksen jälkeen olen miettinyt lihan syömistä ja sen tarpeellisuutta. On siis varmaan sanomattakin selvää, että meni tunteisiin se teurastus. Eikä varmaan muuten, mutta tainnutin ja laskin veret kaikista neljästä lampaasta itse. Teimme nylkemisen ja suolistamisen, isäni ja veljeni kanssa. Ainoa mikä otti koville oli se hetki kun elävästä eläimestä tulee kuollut, jollain tapaa esine. Kun siitä henki lakkaa ja se on vain työn suorittamisen kohde. Kuvittelin olevani kovempi, ei minua ole hirvittänyt kuoleman näkeminen ja olen mielestäni ymmärtänyt mistä ja miten liha tulee. Halusin alusta asti, että lampaat teurastetaan kotona, että saan olla itse mahdollisimman pitkään lihantuotantoprosessissa mukana. Oli pysäyttävää olla siinä ihan itse teurastamassa, olla ihan itse tekemässä elävästä eläimestä, lihaa ja ruokaa. Meni perspektiiviin se 400g jauhelihapaketti joka ehti menemään viime viikolla vanhaksi ja päätyi roskiin. 

Teemaan osui sopivasti Dokventuresin lanseeraama lihaton lokakuu. Se on saanut osakseen paljon kritiikkiä juuri sen vuoksi, että se on syksyllä. Juuri silloin kuin tuoreen lihan sesonki on parhaimmillaan. Monet kommentoijat ovat paheksuneet tapahtumaan osallistujien tekopyhyyttä, kuukauden kasvissyönnillä ostetaan loppuvuoden lihamässäilyt ja sopivasti juuri ennen joulua. Onko tämä lihatonlokakuu tosiaan uhka maataloudelle? Jotenkin todella vaikea uskoa että yksittäinen tapahtuma facebookissa vavisuttelisi suomen maataloutta, vaikka se kuinka trendikästapahtuma olisikin.  Tapahtuma saattaa herättää ajatuksia kuluttajassa, joka ei ole ollenkaan pahasta. Se saattaa tuoda kasvisruokia osaksi joka päiväistä arkea. Ehkä joku tapahtumaan osallistunut tekee vielä tammikuussakin jotain kasvisruokaa, koska tapahtuman myötä tuli kokeiltua.

Ymmärrän myös lihakarjatilallisten tuskan, mitä jos tämä on tulevaisuuden kulkusuunta? Lihaa ei kulutetakkaan enää niin paljoa, nykyisilläkin myynneillä saadaan elanto juuri ja juuri. Se on kyllä totta, että tuottajalle jää lihasta aivan liian pieni penni. Kuluttajat pitäisi saada maksamaan lihasta edes kohtuullinen korvaus.Minusta liha on kuitenkin tärkeä osa ihmisen ravintoa. Siis silloin kun puhutaan parhaasta mahdollisesta ravinnosta joka käytetään hyödyksi mahdollisimman hyvin ja josta saadaan kaikki tarvitta mahdollisimman tehokkaasti, edistäen samalla terveyttä. Mutta tarvitaanko sitä niitä määriä jota tällä hetkellä syömme? Riittäisikö vähempi? 

En näe järkeä lihattomassa lokakuussa, koska liha on tuoreimmillaan ja maukkaimmillaan juuri nyt. Sen sesonki on juuri nyt. Jos haluaa tehdä tästä teeman tai tapahtuman pitäisikö sittenkin olla lihaton lauantai? Tai mikä tahansa viikonpäivä kun ei käyttäisi ollenkaan lihaa. 

Vai pitäisikö jokaisen oppia antamaan lihalle sille kuuluvan arvo? Silloin sitä kuluttaisi vähemmän, mutta siitä olisi valmis maksamaan enemmän. Teurastuksen myötä minä arvostan lihaa enemmän, toimisiko se muillekkin samoin?

Syksyn synkeys

Lokakuu tuli kuin varkain. Hupsista vaan ja ollaan jo niin syvällä syksyssä ettei sitä voida enää oikein salaillakkaan, oikeastaan nyt kolkutellaan jo talven portteja.

Pidän syksystä, sen keltaisesta valosta ja väreistä. Rakastan sitä syksy aamujen tuoksua, se on yhdistynyt odotukseen ja uusiin alkuihin, muutokseen. Sadonkorjuu ja kiitollisuus.

Tämä syksy on kuitenkin hieman ynseä. Pitää luopua lampaista ja maaseutuelämästä.

Muutto oli kyllä odotettu. Juoksevan veden puuttuminen ja pienessä yhdeksän neliön huoneessa asuminen alkoi jo riittämään, mutta... Tiedätkö sananlaskun " You can take man out of the counrty but you can´t take country out of the man". Se on käynyt hyvin selväksi tänä syksynä. Maalle on päästävä, ennemmin tai myöhemmin. Taitaa mennä sen myöhemmän puolelle.

Onneksi mun työ vie mua maalle ja mökille pääsee aina kun siltä tuntuu. Eli onhan noita mahdollisuuksia ja onneksi on noita ystäviä jotka (onnekkaat pirulaiset) ovat jo ostaneet oman maatalon. Voi sitten mennä kyläilemään.

Lampaat teurastetaan huomenna. Se harmittaa.