Olin koulun alusta asti sitä mieltä, että erikoistun tuotantoeläimiin. Olen töissä faunattaressa joten luotan, että pieneläinopetus hoituu sitä kautta ja jostain syystä tuotantoeläimet tuntui luonnolliselta valinnalta.
Viime viikolla messujen jälkeen, mulla oli todella voittamaton olo. Mieletöntä mennä töihin kun tunsin itseni asiantuntijaksi, oli itsevarmuutta ja tunne siitä, että minä tiedän! Pohdin silloin, että mitä jos sittenkin tätä tekis ihan oikeasti elääkseen. Ehkä minussakin on ainesta ammattilaiseksi, ehkä minulla on joskus rohkeutta oikeaan yrittäjyyteen. Otais riskin siitä, ettei töitä ehkä riitä.
Messuilla tapasin myös erään naisen jolta kuulin mainiosta ja minulle sopivasta teatteriporukasta täällä tampereella. Olen pitkän aikaa jo halunnut palata näyttämölle. Mietin mihin väliin saisin sen sovitettua... Ei taida aika riittää, ei ensi vuonna, eikä ehkä valmistumisen jälkeenkään. Pääsisinkö ikinä enää lempiharrastukseni pariin jos aijon navetalle töihin?
Viime lauantaina taas sain synttärilahjaksi agilityn yksityistunnin. Siinä valmentajan kanssa puhuttiin tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä, että joudun lopettamaan nyt kevät kauden kesken, koska lähden toiselle paikkakunnalle työssäoppimaan. Niin mites ensi vuosi? Toisena vuonna ollaan pahimmallaan/parhaimmillaan 26 viikkoa kolmestakymmenestä työssäoppimassa. Suurin osa tuontantopuolen TOP työajoista on kaksi osaisia. Agility jäisi siis tauolle koko ensi vuodeksi sillä, en voi varata itselleni paikkaa ryhmästä jos en siellä käy.
Tällä viikolla oli siis helppo mennä opettajan juttusille ja vaihtaa pieneläimiin. Ehkä lähiopetuspäivillä tulee paljon tuttua asiaa, mutta voi tulla uuttakin. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että ensi vuonna harrastan, keskityn omaan yritykseeni ja teen faunassa töitä.
Ehkä jotain muutakin pikku prokkista ois luvassa.
