 |
| Uni tuli kesken kiipeilyn. |
Perheenlisäystä ei ole vielä tullut, ei pientä eikä suurta.
Syitä miksi ei
Romun arkitottelevaisuus on "pienesti" vielä hukassa. Hihnakäytös tarvitsisi vielä hiomista, vieraisiin paikkoihin yksin jääminen on vielä vähän hakusessa ja toisten koirien ohittamista täytyisi vielä harjoitella. Lisäksi vieraat ihmiset on huisin jänniä. Jos siis saisi tämän ensimmäisen käyttäytymään mallikkaasti olisi helpompi opettaa uusi tulokas tavoille.
Muita syitä ei oikeastaan ole. Koko perhe valmiina ottamaan tulokkaan vastaan.
Syitä miksi?
Romu on kohta neljä ja mietin kuinka kauan meillä on niitä 100% harrastusvuosia jäljellä? Jotenkin myös tuntuisi, että Romun elämä olisi täydempää lajitoverin seurassa. Minä tahtoisin myös rotukoiran jonka kanssa pääsisin harrastamaan palveluskoiralajeja.
Vielä tuntuu ettei pennun aika ole lähiaikoina, mutta entä vuoden kuluttua? Pitäisikö nyt jo aloittaa kasvattajien haastattelu jotta sitten vuoden parin päästä saisi sen oikean pennun? Tämän lisäksi hiipii pelko siitä, että pystynkö mä antamaan kahdelle koiralle kaiken tarpeellisen?
Miten siis aijon nyt toimia?
-Ensin hoidan tämän arkitottelevaisuusasian kuntoon.
Mietiskelin mittaria, että milloin voin sanoa onnistuneeni ja todeta, että nyt meillä on arkitottelevaisuus kunnossa? Ai silloin kun koira käyttäytyy aina nätisti? Sehän on sula mahdottomuus sillä koira on eläin, joskus hormoonit sekoittaa pään (niin kuin ihmiselläkin!) tai saalistusvietti ottaa vallan. Löysin testin mittaamaan onnistumista: Kiva Koirakansalainen-testi.
-Harrastan nyt Romun kanssa niin paljon kuin mahdollista on (sen verran kun Romu jaksaa ja minulla taito riittää), sillä juuri nyt sillä on ne parhaimmat vuodet käsillä. Se on aikuinen, henkisesti ja fyysisesti. Romulla riittää työhajluja ja on siinä potenttiaaliakin (sanon minä aloittelijana) minun tämän hetkisiin tarpeisiini tarpeeksi.
-Valitsen tulevan pennun rodun ja alan ottaa selvää sopivista kasvattajista.
