O ou, jotain tapahtuu!

Auringonkukat oli kiireisiä.

Eläintenhoitajan opinnot: Traktori

Opintoihin on kuulunut myös traktorilla ajoa. Haastavinta oli saada peräkärry kyytiin tai oikeastaan sen traktorin peruuttaminen tismalleen oikeaan kohtaan jotta koukku yltää peräkärryn kiinnitys reikään. Reikä on n. 7cm halkaisijaltaa ja koukku on kiinteä. Muuten peruuttelut ja parkkeeraamiset meni hyvin peräkärryllä ja ilman.

Traktorilla ajaminen oli toinen näyttö opintokokonaisuudesta: Maatalousalalla toimiminen.

Kevään korvalla

Tänä viikonloppuna oli aika laittaa siemenet multaan ja vaihtaa huonekasveille mullat. Mullat on olleet hetken aikaa jo valmiina ja joitan siemeniä oli vielä viime vuodesta. Viime vuonna hyötykasveilleni kävi vähän huonosti, ne nimittäin hukkuivat. Meidän parveke ei ole lasitettu, eikä siinä ole seiniä joten sään armoilla ollaan. Toivotaan kuitenkin parasta ja ehkä keksi jonkun pohjaventtiiliin parvekelaatikoilleni.

 Muutama innostava uusi juttu mahtui toki mukaan, kuten granaattiomena. Lisäksi suuret odotukset minulla on tämän vuoden tomaateille: jos ne vaikka lehmän kakalla kasvaisi! Viime vuonna kun kaikki tomaatit jäivät raakileiksi. Kokeilin myös turvemotteja. Olivat ainakin kylvövaiheessa tosi helppoja käyttää. Motti vaan veteen turpoamaan ja turvottuaan siemenet sisään. Motit säilyttävät kuulemma muotonsa pari viikkoa. Katsotaan miten käy.

Tänä vuonna esikarvatukseen kylvin: mansikkaa, paprikaa, tomaattia, granaattiomenaa, mustasilmäsusannaa, auringonkukkaa ja neliapilaa. Kun kesä tulee ja pääsee kylvämään suoraan ulos, laitansinne joitan yrttejä ja hernettä vielä lisäksi.

 

Sain luokkakaverilta lainaan kirjan Kaikki kasvamaan! ja innostuin ajatuksesta omasta pienestä granaattiomenapuusta. Nyt pidetään peukkuja että joku kuudesta istutetusta siemenestä ottaisi ja kasvaisi. Samaiselta luokkakaverilta kuulin myös pienistä herttaisista ruukuista joissa oli valmiina jos jonkin näköisiä siemeniä (mansikkaa, auringonkukkaa, neliapilaa...) ja kun sellaisen kaupassa näin oli se tuotava kotiin. Mieltä hykerryttää ajatus ruukullisesta onnea tuovia neliapiloita, voih! Olen kovin innoissani näistä!

Graanaattiomenan siemenet otin oikeasta hedelmästä. Sotkuista puuhaa!

 Lopuksi vielä talvesta kärsineet huonekasvini saivat uudet mullat, uudet ruukut, vähän lannoitusta ja suihkun. Tein pohjalle salaojituksenkin sukkahousuihin tungetusta sorasta. Tunsin oloni hiukan varkaaksi kun keräsin pihalta hiekoitussoraa...

Hirveen hyvä mieli kun pääsee seuraamaan kasvien kasvua ihan läheltä.

Kun perheen on aika kasvaa.

Minulle tulee tasaisin väliajoin vauvakuume. Koiravauvakuume, pentukuume niin sanotusti. Selailen rotuja läpi ja kartotan sitä minkälainen perheenjäsen meille voisi tulla. Ennen olen saanut siirrettyä vauvakuumeeni toisaalle ja päätynyt haaveilemaan pienjyrsijöistä ja asettamaan itselleni tavoitteita jotka saavutettuani voisin tuoda terraarion kotiin.

Uni tuli kesken kiipeilyn.

Perheenlisäystä ei ole vielä tullut, ei pientä eikä suurta.

Syitä miksi ei
Romun arkitottelevaisuus on "pienesti" vielä hukassa. Hihnakäytös tarvitsisi vielä hiomista, vieraisiin paikkoihin yksin jääminen on vielä vähän hakusessa ja toisten koirien ohittamista täytyisi vielä harjoitella. Lisäksi vieraat ihmiset on huisin jänniä. Jos siis saisi tämän ensimmäisen käyttäytymään mallikkaasti olisi helpompi opettaa uusi tulokas tavoille.
Muita syitä ei oikeastaan ole. Koko perhe valmiina ottamaan tulokkaan vastaan.

Syitä miksi?
Romu on kohta neljä ja mietin kuinka kauan meillä on niitä 100% harrastusvuosia jäljellä? Jotenkin myös tuntuisi, että Romun elämä olisi täydempää lajitoverin seurassa. Minä tahtoisin myös rotukoiran jonka kanssa pääsisin harrastamaan palveluskoiralajeja.

Vielä tuntuu ettei pennun aika ole lähiaikoina, mutta entä vuoden kuluttua? Pitäisikö nyt jo aloittaa kasvattajien haastattelu jotta sitten vuoden parin päästä saisi sen oikean pennun? Tämän lisäksi hiipii pelko siitä, että pystynkö mä antamaan kahdelle koiralle kaiken tarpeellisen?

Miten siis aijon nyt toimia?
-Ensin hoidan tämän arkitottelevaisuusasian kuntoon.
Mietiskelin mittaria, että milloin voin sanoa onnistuneeni ja todeta, että nyt meillä on arkitottelevaisuus kunnossa? Ai silloin kun koira käyttäytyy aina nätisti? Sehän on sula mahdottomuus sillä koira on eläin, joskus hormoonit sekoittaa pään (niin kuin ihmiselläkin!) tai saalistusvietti ottaa vallan. Löysin testin mittaamaan onnistumista: Kiva Koirakansalainen-testi.

-Harrastan nyt Romun kanssa niin paljon kuin mahdollista on (sen verran kun Romu jaksaa ja minulla taito riittää), sillä juuri nyt sillä on ne parhaimmat vuodet käsillä. Se on aikuinen, henkisesti ja fyysisesti. Romulla riittää työhajluja ja on siinä potenttiaaliakin (sanon minä aloittelijana) minun tämän hetkisiin tarpeisiini tarpeeksi.

-Valitsen tulevan pennun rodun ja alan ottaa selvää sopivista kasvattajista.

EHopinnot: Rakentaminen

Eläintenhoitajaopintoihin meillä kuuluu myös rakentamista. Oli villiä kun ensimmäisillä viikoilla meidät jaettiin ryhmiin ja käskettiin suunnittelemaan pienoismalli citykanalasta. Noh, kanalat olivat ja menivät. Ovat vissiin nykyisin jo osina jossain konehallin perällä.

Ensimmäiseen opintokokonaisuuteen kuului kuitenkin koe/näyttö rakentamisesta. Meidät jaettiin pareiksi ja annettiin ohjeistukseksi kuva

Ruokinta-automaatti linnuille

 Valittiin perus rakennuslauta materiaaliksi. Lähinnä siitä syystä, että säästytään pitkien sivujen leikkaamiselta ja sitähän käytetään aina linnunpöntöissä. Eihän sillä nyt voi mennä vikaan! Rakentaminen sujui hienosti ja oltiin hyvä tiimi. Pelattiin varman päälle ja näytettiin opettajalle kaikenlaisia tehniikoita mitä vaan keksittiin käyttää (erillaisia sahoja, poria, vasaraa... ).

Ruokinta-automaatti oli loppuunsa asti mietitty kokonaisuus, jopa siemenohjurit tehtiin. Ainoa asia joka meni pikkuisen huti oli materiaalin valinta. Tuli meinaan painava kapistus, tuota ei ihan joka puskan oksaan ripustetakkaan.

Annettiin ruokinta-automaatti opettajalle kotiin viemisiksi.

Luulen, että parini ehkä hiukan manaili "hyvää" ideaani; säästetään aikaa, käytetään lautaa. Saatiin molemmat kuitenkin Kiitettävä tästä rakentamisen näytöstä. Opettaja sanoi minulle, että ei me täällä mitään arkkitehtejä kouluteta.

Navetta: Mahdollisesti, ehkä, todennäiköisesti viimeiset navettavuorot. Ikinä.

Uuden vuoden jälkeen olin navetalla 6 pv putkeen, pätkä ei tuntunut kovinkaan raskaalta nyt kun lypsyjen välissä ehti ottamaan vaikka pienet nokoset. Toisaalta sen kuuden päivän jälkeen tuntui siltä että elämä oli hetken tauolla. En ole ihan varma, että tottuisko tohon vai ei. Samalla mulle tuli pakolliset 200 tuntia navettaa täyteen. Voipi olla, että vielä joutuu korvailemaan poissaoloja, mutta koitan hoitaa asiat niin että tää ois ny tässä.

Olin koulun alusta asti sitä mieltä, että erikoistun tuotantoeläimiin. Olen töissä faunattaressa joten luotan, että pieneläinopetus hoituu sitä kautta ja jostain syystä tuotantoeläimet tuntui luonnolliselta valinnalta.

Viime viikolla messujen jälkeen, mulla oli todella voittamaton olo. Mieletöntä mennä töihin kun tunsin itseni asiantuntijaksi, oli itsevarmuutta ja tunne siitä, että minä tiedän! Pohdin silloin, että mitä jos sittenkin tätä tekis ihan oikeasti elääkseen. Ehkä minussakin on ainesta ammattilaiseksi, ehkä minulla on joskus rohkeutta oikeaan yrittäjyyteen. Otais riskin siitä, ettei töitä ehkä riitä.

Messuilla tapasin myös erään naisen jolta kuulin mainiosta ja minulle sopivasta teatteriporukasta täällä tampereella. Olen pitkän aikaa jo halunnut palata näyttämölle. Mietin mihin väliin saisin sen sovitettua... Ei taida aika riittää, ei ensi vuonna, eikä ehkä valmistumisen jälkeenkään. Pääsisinkö ikinä enää lempiharrastukseni pariin jos aijon navetalle töihin?

Viime lauantaina taas sain synttärilahjaksi agilityn yksityistunnin. Siinä valmentajan kanssa puhuttiin tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä, että joudun lopettamaan nyt kevät kauden kesken, koska lähden toiselle paikkakunnalle työssäoppimaan. Niin mites ensi vuosi? Toisena vuonna ollaan pahimmallaan/parhaimmillaan 26 viikkoa kolmestakymmenestä työssäoppimassa. Suurin osa tuontantopuolen TOP työajoista on kaksi osaisia. Agility jäisi siis tauolle koko ensi vuodeksi sillä, en voi varata itselleni paikkaa ryhmästä jos en siellä käy.

Tällä viikolla oli siis helppo mennä opettajan juttusille ja vaihtaa pieneläimiin. Ehkä lähiopetuspäivillä tulee paljon tuttua asiaa, mutta voi tulla uuttakin. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että ensi vuonna harrastan, keskityn omaan yritykseeni ja teen faunassa töitä.

Ehkä jotain muutakin pikku prokkista ois luvassa.