Keritsemisen SM-kisat.

Lauantaina 26.9 Tampereella oli keritsemisen SM-kisat. Tänä vuonna kisojen järjestävän tahona oli Pirkanmaan lammaskerho ja paikkana Tampereen tallipiha. Täytyy sanoa, että paikka valinta oli erinomainen! Tallipihan markkinat houkuttelivat paikalle katsojia jotka olivat vain ohikulkumatkalla. Erikseen täytyy mainita erinomaiset juonnot. Sain tapahtuman jälkeen usealta ihmiseltä positiivista palautetta kiinnostavista faktoista ja kisan selostuksesta. Ne olivat erityisen tärkeitä katsojille jotka eivät tietäneet juurikaan mitään lampaista tai suomen lammastaloudesta.

Tänä vuonna keritsemiskisat tuomaroitiin ensimmäistä kertaa kansainvälisin säännöin joka tarkoitti käytännössä suuria muutoksia ainakin pistelaskuun.  Aikasempina vuosina nopeus ja kerinnän lopputulos ovat olleet tärkeässä asemassa, tänä vuonna painotettiin itse keritsemistapahtumaa ja valmista lopputulosta. Nopeuskin pisteytettiin, mutta se ei enää ollut niin suuressa asemassa. 

Kerinnän aikana tuomarit tarkailivat taukoamatta mahdollisia tuplaleikkauksia. Tuplaleikkauksella tarkoitetaan sellaista kerintää jossa villakuitu katkaistaan ensimmäisen kerran noin puolesta välistä ja sen jälkeen toisen kerran mahdollisimman läheltä ihoa. Miksi tämä on niin oleellista? Kerinnässä on aina tärkeää (oli se sitten kilpailu tahi ei) että villakuitu katkaistaan mahdollisimman pitkänä. Näin siitä pystytään kehräämään hyvää lankaa. Tuplaleikkauksista saa virhepisteitä. 
Kerinnän jälkeen tuomarit arvostelevat lopputuloksen. Kohdista joihin villaa on jäänyt enemmän kuin sentin verran, sakotetaan. Kaikenlaiset haavaumat ovat ehdottoman kiellettyjä ja niistä saa virhepisteitä runsaammin. Pisteet lasketaan yhteen ja koska nämä olivat virhepisteitä vähiten pisteitä kerännyt voittaa.

Tänä vuonna voiton vei suvereenisti virolainen Ando Fiks, reilulla piste erolla toiseksi tulleeseen isäänsä. Ando oli nopea ja  jälki oli erinomaista. Yhtälailla voisi kehua uutta suomen mestaria Jukka Vitikkaa. Jukka vältti tuplaleikkaukset jotka olivat monelle kokeneemmalle kilpakeritsijälle kompastuskivi.
Huolimatta siitä, että kyseessä on pieni marginaalilaji oli kilpailu suomalaisten osalta hyvin tasaväkistä eikä ensi vuonna voida nimetä selkeää ennakkosuosikkia. Ensi vuonnakin kilpailijoiden täytyy pistää parastaan, mitä vain voi tapahtua.
Kilpajännitystä tuntui olevan ilmassa joka vaikutti varmasti moneen keritsijään. Toivon ettei kukaan sen vuoksi lannistunut ja että kaikki keritsijät saisivat tästä kisasta pontta parantaa suoritustaan. Odotankin että ensi vuonna kisa olisi entistä tiukempi ja tasaväkisempi.

Minulle annettiin mahdollisuus toimia tuomarina ja olen siitä kiitollinen. Perjantaina oli varsinainen tuomarikoulutus jonka veti Richard Scofield ja lauantaina toimin yhtenä kolmesta tuomarista Richardin ja Milla Alangon rinnalla. Koulutukseni viimeistellään toivon mukaan ensi keväänä ja sen jälkeen minulla on valtuudet toimia tuomarina myös ulkomailla. Saapa nähdä mihin tämä polku minut oikein vie. Oli huikea viikonloppu ja huikeita ihmisiä. Ensi vuonna uudestaan!

Ajan jakson loppu.

Toukokuussa kun jäin Mäkitalon lammastilalta pois, soitin Lempäälän lomitustoimeen, että kelpaisko työntekijä. Ehkä, ehkä ei, ehkä tai ei sittenkään, oli vastaus. Tapojeni vastaisesti jatkoin pommittamista. Minulla kun oli käsitys, että hyville lomittajille on aina tarvetta. Loppujen lopuksi jouduin nöyrtymään, että ei sieltä töitä saanutkaan.  Harmitti ja otti vähän ylpeyden päälle. Mielestäni kun minulla oli hyvät paperit ja hyvät suositukset. Kirjoitin muutaman hakemuksen sellaisiin töihin joihin minulla ei ole ihan niin kovaa intohimoa ja koitin keksiä hyviä puolia miksi en päässytkään lomittajaksi.

Holstein vasikka englannissa.

Kolme päivää myöhemmin lomatoimelta soitettiin, että nyt pääsis näyttämään onko musta lomittajaksi. Menin tietysti. Ennen ensimmäistä työpäivää jännitti aivan valtavasti. Uni ei tullut ku mietin että mites se lypsy menikään, millanenkohan se tilallinen on ja apua osaanko enää koota lypsykonetta, tiedänkö milloin maitoa ei saa laittaa tankkiin, huomaanko poikkeamat? Kaikki varmuus oli taas vedetty vessasta alas.

Turhaan mä jännitin, lypsäminen on ku pyörällä ajoa, kun sen kerran oppii se tulee selkärangasta ja voi herran tähden ku oli taas kiva halailla lehmysiä! Lomitus venyi muutamasta päivästä kahteen viikkoon ja sain siihen rinnalle toisenkin lomituksen. Työn ohessa tuli miettineeksi, että onneksi olin sinnikäs ja jaksoin tyrkyttää itseäni.

Länsisuomenkarja lehmä Ahlmanin ammattiopistolta.

 Tänään menen toimistolle kirjoittamaan työsopparin loppu vuodelle ja niin päättyi minun aikanani työttömänä. Sen pituinen se.

Duunikimaralle uusia tuulia.

Ei kauheen voimakkaita tuulia, pikku puhureita vain. Hih hih.

Noin kuukausi sitten marssin lähimpään Mustiin ja Mirriin kysymään töitä. Hakemus poiki haastattelun ja haastattelu poiki työpaikan! Jippii! Työ on lähinnä kiireapulaisen hommaa eli työnhakua on silti jatkettava.
Taas tuli kuitenkin huomattua, että avoimia työpaikkoja voi hakea muualtakin kuin työkkärin nettisivuilta. Kolmisen vuotta sitten löysin Faunattaren työpaikan niin, että lähetin kaikkiin Tampereen lemmikkieläinliikkeisiin avoimen hakemuksen. Yhteensä yli 20 hakemusta ja kolme vastausta. Kaksi kielteistä ja yksi haastattelu pyyntö. Sinnikkyys palkitaan.
Tämän viimeisen kuukauden aikana olen lähetellyt hakemuksia ja soitellut eri paikkoihin. On saanut osaksi kohteliasta ja ei niin kohteliasta kieltäytymistä. Eihän se hyvältä tunnu. Varsinkin kun uutiset huutaa työttömyyden kasvusta ja pitkäaikaistyöttömyyden yleistymisestä.
Tällä hetkellä kun olisi niin tärkeää saada töitä ja päästä säästämään omaa tilaa varten. Syksykin alkaa kylmetä ja mökiltä täytyisi muuttaa pois.
Olen nyt pohtinut, että mistä muualta voisi rahaa tienata. Täytyykin varmaan lähteä mustikkaan, heh heh. Mustikka aika taitaa olla jo ohi, mutta ehkä sieniä. Minun täytyy vaan jaksaa yrittää.

Sitten muistutan itselleni, että tälläistähän maaseutuyrittäjän arki tulee olemaan, ei varmuutta tulevasta tilipussista.